Onnelliseen arkeen kuuluu historiaan perehtyminen. Kun tietää, mistä on tullut, osaa luontevammin suunnistaa tulevaisuuteen. Innovaatiotkin syntyvät tavallisesti menneen tiedon ja taidon pohjalle. Tämän vuoksi rakastan historiasta kertovia kirjoja, vaikka toki ne aina ovat kirjoittajansa näköisiä subjektiivisia kuvauksia kohteestaan.

Lontoon yliopistossa renessanssi-aikaa opettava  Alan Steward kirjoitti vuonna 2003 teoksen "The Gradle King. A Life of James VI & I". Tilasin teoksen Amazon.uk -nettikaupasta Skotlantiin poikani osoitteeseen, josta sain sen viime kuussa vieraillessani hänen luonaan. Miksi James VI & I kiinnosti minua? Taustalla on lukemani Jane Dunnin teos "Elisabeth and Mary. Cousins, Rivals, Queens." Kyseinen opus kertoo James-kuninkaan äidistä, Skotlannin kuningatar  Mary Stuartista, jonka hänen serkkunsa Elisabeth I teloitutti. Halusin saada selville, miten James kuitenkin päätyi Skotlannin ja Englannin kuninkaaksi, vaikka hänen äidillään oli noinkin traaginen loppu Jamesin edeltäjän käsissä.

James-kuningas paljastui hallitsijaksi, joka rakasti kirjoittamista, uskonnollista pohdiskelua, filosofiaa, terveellistä ruokavaliota, liikuntaa ja kauniita hovimiehiä. Hän näki roolinsa Euroopan rauhantekijänä ja protestanttisen uskonnon säilyttäjänä. Runsaissa julkaisuissaan James käsitteli ajankohtaisia teemoja, mutta lisäksi hän rakasti väittelyjä. Kirjailijat  William Shakespeare ja Ben Jonson molemmat jatkoivat uraansa Jamesin aikana ja hänen suojeluksessan. Kuninkaan suuri poliittinen  haave, Skotlannin ja Englannin yhdistäminen ei  onnistunut, sillä rikas Englanti ei halunnut ottaa taakakseen köyhemmäksi tulkitsemaansa Skotlantia.

James VI ja I oli paradoksaalinen ihminen, kuten jokainen meistä on omine ristiriitaisine toimineen ja ajatuksineen. Hän ei ollut mikään tahtoihminen, vaan souti ja huopasi päätöksissään sinne ja tänne.  Parlamentin kanssa hän oli jatkuvasti tukkanuottasilla, ja pakeni riitoja maaseudulle murjottamaan.  Tosin hän näki maaseudun myös terveellisen elämisen ympäristönä toisin kuin Oscar Wilde, jonka mukaan maalla ovat kaikki paheet.

Vaikka James halusi syödä terveellisesti, hän kärsi kihdistä. Myös juopottelusta puhuttiin, kun kuningas putosi ratsultaan jokeen. Liikunnan harrastus kanavoitui tennikseen ja  metsästykseen, eikä tuolloin pohdittu eläinten tappamisen eettisiä puolia. Vaikka hän ajoi protestanttien asiaa, hän oli riidoissa Skotlannin kirkon kanssa. Pienimmätkin jumalanpalveluksen piirteet puitiin isoissa kokouksissa ja ihmisiä vangittiin kapinallisten mielipiteiden takia. Huvittavan ristiriitainen oli kuninkaan suuri haave  naittaa kruununperillinen Charles ja  Espanjan katolinen prinsessa.  Toive ei toteutunut, sillä paavi vaati vastavetona myönnytyksiä Brittein saarella asuville katolisille. Mihinkään uskontoa koskevaan kompromissiin "Euroopan Salomo" ei katsonut voivansa taipua. 

Sain Alan Stewardin tutkimuksesta selville  sen, miten James, kehdossa Skotlannin kuninkaaksi noussut vauva, ajautui myös saaren toisen pään hallitsijaksi. James VI ja I sai Englannin kruunun onnenpotkuna, sillä väitettiin Henrik VIII:n  laatineen asiakirjan, jolla hän syrjäytti vanhemman sisarensa perimysoikeuden kruunuun tämän katolisten kontaktien vuoksi. Dokumentti kuitenkin katosi, jos sitä oli ollutkaan, ja Elisabeth hyväksyi Maria Stuartin pojan tulevaksi kuninkaaksi. 

Luonteva jatko on seuraavaksi hankkia hyvin kirjoitettu kirja seuraavasta kuninkaasta, Charles I:sestä, jonka hienostuneesti poseeraavaan, Daniel Mytensin vuonna 1631 maalaamaan  kuvaan tutustuin Lontoossa sijaitsevassa National Portrait Galleryssä. Kuten kaikki tietävät, Englannin kruunun verisen historian jatkeeksi kyseinen kuningas teloitettiin. Näin siis isoäidin ja pojanpojan kohtalo sulki ympyrän, jonka keskivaiheilla vaikutti rauhan mies, kehtokuningas, joka ehkä oli jo nuorena ottanut opikseen liiallisen periaatteista kiinni pitämisen vaarallisuuden. Joskus mielipiteitä kannattaa muuttaa, asioita sovitella ja suurimpien ongelmien edessä paeta  omaan rauhaan hakemaan voimaa uusiin "haasteisiin", kuten nykyään niin muodikkaasti on tapana sanoa.